Trustly – pikakasinoiden mahdollistaja

Pikakasinoiden toiminnan mahdollistavat tilien välisiä maksuja käsittelevät yritykset. Näistä suurin ja suomalaisille pelaajille selkeästi tutuin on Trustly.

Tämä ruotsalaisyritys on ollut jo vuodesta 2008 alkaen markkinajohtaja ns. Open Banking-ratkaisuissa, jolla tarkoitetaan pankkien avoimia rajapintoja (API) hyödyntäviä palveluita. Eli käytännössä sitä että Trustly hakee pankista elektronisesti käyttäjän asiakastiedot sekä toteuttaa tilisiirtoja eri pankkien välillä, myös kansainvälisesti.

Trustly kertoo välitettyjen maksujen kokonaismääräksi 42 miljardia dollaria, ja toimintamaiden lukumääräksi 33.

Trustly ja nettikasinot

Vaikka kasinoharrastaja yhdistää Trustly-brändin nimenomaan rahapelaamiseen, välittää yhtiö maksuja kaikenlaisiin nettiostoksiin. Esimerkiksi useassa pohjoismaisessa online-vaatekaupassa voi maksaa Trustlyllä.

Siihen miksi Trustly on kuitenkin erityisen suosittu juuri nettikasinoilla on selkeä syy. Lisensoitujen rahapeliyhtiöiden on tunnettava asiakkaansa, eli todennettava pelaajan henkilöllisyys. Muun muassa täysi-ikäisyyden selvittämiseksi, mutta myös rahanpesun ja muun hämärätoiminnan ehkäisemiseksi.

Ns. perinteisillä nettikasinoilla tämä on vaatinut dokumenttien lähettämistä, eli useimmiten skannausta/kuvaa henkilöllisyystodistuksesta sekä osoitteen todistavasta kirjeestä.

Trustly yksinkertaistaa tätä prosessia selvästi. Henkilötunnus ja osoite saadaan suoraan pelaajan pankkitiedoista.

Tämän palvelun yhtiö on brändännyt nimelle Pay N Play eli Talleta ja pelaa. Suomessa puhutaan usein myös kasinoista ilman rekisteröitymistä tai jopa kasinoista ”ilman tiliä”. Tosiallisestihan pelitili kyllä perustetaan Trustly-kasinoillekin, sitä ei vaan tehdä rekisteröintilomakkeella.


Trustlyn käyttäminen – lyhyt opas

Trustlyn käyttö on helppoa, noudata vain suomenkielisiä ohjeita. Varmennusaskelia on kuitenkin useampia, sillä henkilötietojen haku ja maksusuoritus varmennetaan erikseen. Niinpä varsinkin kännykällä voidaan siirtyä pankkisovelluksen ja selaimen välillä useita kertoja.

Vaadittava aika: 2 minuuttia

Trustly-talletus pikakasinolle (Esimerkkinä Mahti-kasino/Osuuspankki)

  1. Etsi kasinon sivulta painike Talleta ja pelaa/Pay N Play

    Valitse summa. Huomioi mahdolliseen tervetuliaistarjoukseen vaadittava minimitalletus ja bonuskooditrustly kasino etusivu ja painike

  2. Valitse pankkisi ja syötä puhelinnumerosi

    Saat Trustlyltä tekstiviestinä varmennuskoodin.
    pankki pyytää puhelinnumeroa

  3. Hyväksy verkkomaksu seuraamalla pankkisovelluksen ohjeita

    Ensimmäinen talletus vaatii yleensä kaksi varmennusta (henkilötietojen haku ja itse siirto). Trustlyn Suomen tilinumero on FI70 5789 5420 1098 16
    verkkomaksun hyväksyminen mobiiliavaimella

  4. Hyväksy myös henkilötietojen haku

    Sovelluksessa näkyvä Nets Trust Services on suomalainen tunnistautumistietojen välittäjäHenkilöllisyyden varmentaminen

  5. Kun maksu on suoritettu, saldo päivittyy välittömästi pelitilille ja voit aloittaa pelaamisen

    Ongelmatilanteissa (raha ei näy pelitilillä tms.) ota yhteyttä kasinon asiakaspalveluun.pikakasinon saldo trustly maksun jälkeen

Järjestelmän päivitetty versio, vuonna 2022 lanseerattu Trustly Express lupaa vähentää askelia ja entisestään nopeuttaa pikakasinoilla pelaamista. Expressissä yksi asiakastodennuksen vaihe voidaan jättää pois.


Trustlyn ongelmatilanteet

Trustly on varsin varmatoiminen järjestelmä, siitä kertoo jo sen nousu suosituimmaksi maksutavaksi nettikasinoilla. Pörssiyhtiö Trustly AB on Ruotsin Finanssivalvonnan alainen toimija. Trustly ei siis ”huijaa” tai ”vie rahoja”.

Ajoittaisia ongelmia voi kuitenkin esiintyä. Joko euroja ei näy siirron jälkeen kasinon pelitilillä, tai noston jälkeen omalla pankkitilillä. Tässä ei kannata hätääntyä, rahat kyllä löytyvät jostain kohtaa maksuketjua.

Trustly asiakaspalvelu

Ensimmäinen kontaktipiste kaikissa ongelmissa on kasinon asiakaspalvelu. Heihin saa yhteyden nopeiten livechatin kautta, tai asiakaspalvelun sähköpostiosoitteesta/yhteydenottolomakkeelta.

Pelaamalla suosituilla suomenkielisillä pikakasinoilla varmistaa että paikalla on yleensä myös suomenkielistä henkilökuntaa ja asiointi sujuvoituu.

Trustlyn asiakaspalvelu ei tarjoa suoraa livechattia tai puhelinnumeroa. Yhtiön asiakaspalvelu on suunnattu erityisesti Trustlyä käyttäville kauppiaille.

Heidän sivuiltaan kuitenkin löytyy kuluttajille suunnattu ohjekeskus (linkki suomenkieliseen versioon), jossa on vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin. Sivustolta löytyy myös yhteydenottolomake.

Trustly Payment Lookup Tool

Uusi hyödyllinen ominaisuus Trustlyn sivustolla on Payment Lookup Tool. (linkki työkaluun) Tällä voit itse katsoa suorittamasi maksun tilaa. Syötä lomakkeelle maksupäivämäärä, summa ja viitetieto (näkyy verkkopankissa).

trustly payment lookup tool
Maksu Mahti-pikakasinolle (operaattori White Hat Gaming) Trustly Payment Lookup Toolissa

Trustly kotiutus viikonloppuna

Yksi useimmin kysyttyjä kysymyksiä koskee Trustly kotiutusta viikonloppuna. Järjestelmä sinänsä on toiminnassa 24/7, mutta noston näkyminen pankkitilillä voi silti viivästyä, etenkin juuri viikonloppuisin. Mm. seuraavista syistä:

  • Kasinon maksuosaston on hyväksyttävä kotiutus. Jos nostoa ei hyväksytä automaattisesti, se menee tarkastettavaksi. Usein tämä tapahtuu vain arkisin tai rajattuina kellonaikoina. Tarkistusta vaaditaan usein erityisesti jos pelaamiseen on käytetty kierrätettävää bonusta.
  • Viive pankin päässä. Kaikissa pankeissä saapuva maksu ei näy välittömästi tilillä. Pankeissa on usein myös huoltokatkoja, jotka yleensä ajoittuvat nimenomaan viikonloppuun.
  • Nosto vaatii lisävahvistuksia ks. seuraava kohta

Eli periaatteessa Trustly-kasinoilta on mahdollista kotiuttaa myös viikonloppuina. Käytännön kokemuksien mukaan kuitenkin, valitettavasti, joskus saldo tilillä päivittyy vasta maanantaina. Tässä ei oikein auta kuin odottaa.

Tilin lisävarmennukset

Lähtökohtaisesti voitot Trustly-kasinoilta maksetaan yksinkertaisesti kotiutuspyyntöä klikkaamalla. Asiakkaan henkilöllisyys ja voittojen maksutili kun on varmennettu jo talletuksen yhteydessä.

On kuitenkin tilanteita joissa myös pikakasino pyytää lisävahvistuksia pelaajan henkilöllisyydestä. Näistä käytetään usein termiä KYC-dokumentit (lyhenne termistä Know Your Customer – tunne asiakkaasi.) Pikasinot kuten muutkin rahansiirtoja käsittelevät yritykset ovat sitoutuneet ehkäisemään rahanpesua ja muita väärinkäytöksiä.

Käytännössä lisätarkistustoimenpiteitä suoritetaan viimeistään kun nostojen yhteissumma ylittää tietyn rajan, esimerkiksi 2000 euroa. Tämä siis voi koostua yhdestä isommasta nostosta tai useammasta pienestä.

Pikakasinot myös varaavat käyttöehdoissaan oikeuden pyytää lisätietoja myös pienempien summien kohdalla. Niinpä dokumentit on toimitettava aina jos kasino sellaisia pyytää, mikäli voittorahansa sieltä ulos haluaa.

Lisävarmennus hoituu yleensä lähettämällä kasinon asiakaspalveluun kuvat/skannaukset henkilöllisyystodituksesta, osoitteen todistavasta kirjeestä (esim. osoitteeseen tullut lasku) ja Trustly-siirtoon käytetyn tilin tiliotteesta. Jotkut pelisivustot tarjoavat myös pelitililtä löytyvän työkalun dokumenttien lataamiseen.


Kilpailevia maksuvälittäjiä

Vaikka Trustlyn käyttö on kuluttajille maksutonta, ei kyseessä ole hyväntekeväisyys. Välittäjä veloittaa nettikasinoilta ja muilta verkkokaupoilta prosenttiperustaisen palkkion kaikista siirroista. Tämä on houkutellut markkinoille muitakin yrittäjiä.

Pelaajan kannalta kaikki nämä ovat yhtä luotettavia ja toimintaperiaate on käytännössä sama. Moni ei varmaan edes kiinnitä huomiota siihen mikä yritys maksut milläkin kasinolla välittää? Pikakasinot saattavat myös vaihtaa palveluntarjoajaa kilpailutuksen tuloksena.

Yleisimmät kilpailevat palvelut suomenkielissä pikakasinoilla ovat:

Zimpler. Aiemmin laskulla maksamista tarjonnut ruotsalainen Zimpler AB keskittyy nykyisin pankkisiirtojen välitykseen. Siinä missä Pay N Play on Trustlyn tavaramerkki, on Zimpler brändännyt pikamaksamisensa nimellä Zimpler GO.

Brite. Uudempi kilpailija, Trustlyn ja Zimplerin tapaan Ruotsista kotoisin, ja yhtälailla Ruotsin finanssivalvonnan alaisena. Täältä ei toistaiseksi löydy suomenkielistä ohjekeskusta, mutta käyttö on yhtä helppoa kuin muissa palveluissa.

ihmisiä pelaamassa Trustly-kasinoilla
Trustly mahdollistaa nopeat pelituokiot