Thaimaa on yksi suomalaisten suosikki-matkakohteista, ja muiden aktiviteettien ohella monen lomanviettoon siellä kuuluvat myös erilaiset rahapelit. (Vaikkakin kasinostriimaaja Pottukoiran Pattayan reissu keskittyi enemmän ryyppäämiseen).
Tähän asti laillista, reguloitua rahapelaamista Thaimaassa ovat olleet ainoastaan virallinen lotto ja hevosurheilun vedonlyönti. Vuodelta 1935 peräisin olevassa laissa on kielletty jopa yli 120 pelikortin hallussapito ilman hallituksen lupaa. Käytännössä maassa on valtava määrä salakasinoita ja erilaisia mustanpörssin vedonvälittäjiä. Ja netin kautta myös thaimaalaiset pääsevät onlinecasinoiden ääreen, blokkausyrityksistä huolimatta.
Kansainvälinen virtaus on kuitenkin vienyt rahapelimarkkinoiden vapauttamisen ja reguloinnin suuntaan. Esimerkiksi meillä täällä Suomessa.
Nyt myös Thaimaassa on tehty aloite tälle tielle. Houkuttimena luonnollisesti saada pelirahoista osa valtion kassaan verojen kautta.
Osa ehdotuksesta keskittyy erityisesti perinteisiin kivijalkakasinoihin. Resort-tyyliset Casinot suunnattaisiin etenkin turisteille, ja pilottikohteena olisi suomalaisillekin tuttu Phuket.
Isot kansainväliset kasinoyhtiöt kuten Galaxy Entertainment Group, Las Vegas Sands, MGM Resorts ja Wynn Resorts ovat jo ilmaisseet kiinnostuksena pilotin toteuttamiseen. Malli näyttää muistuttavan hieman Japanin kasinoprojektia, jonka aikataulut tosin ovat venyneet ja vanuneet.
Myös online casinoiden vapauttamista harkitaan. Asiaa on tietojen mukaan ajanut etenkin edellinen pääministeri Thaksin Shinawatra. Hankkeella on kytkös myös kehittyvään kryptomarkkinaan, lakiehdotuksessa kryptot olisivat yksi maksuväline näillä nettikasinoilla.
Toistaiseksi emme ole saaneet tietoa että Thaimaa lisensoisi jatkossa kansainvälisesti toimivia rahapelisivustoja. Thaimaahan rekisteröityjä suomenkielisiä pikakasinoita saamme siis vielä odottaa!